Muistilista omaisille

On koko joukko asioita, joista läheisten on huolehdittava kuolemantapauksen jälkeen. Kuolemaan liittyy monia arkisiakin asioita, joista on surun hetkellä muistettava huolehtia, kuten jääkaapin siivous ja lemmikeistä huolehtiminen. Ajateltavaa ja käsiteltävää on paljon, ja siksi olemme koonneet yhteen asiat, joista tulisi huolehtia kuolemantapauksen jälkeen.

Lääkäri, joka antaa hautausluvan, lähettää tiedon kuolemasta rekisteriviranomaisille kirjattavaksi väestötietojärjestelmään. Tätä kautta tieto kulkee myös eläkelaitoksiin ja pankkeihin.

Suoramarkkinointiyritykset saavat tiedot kuolemantapauksista väestötietojärjestelmästä, mutta kannattaa ottaa huomioon, että suoramarkkinointiosoitteistoja päivitetään harvakseltaan. Suoramarkkinointikirjeitä voi tulla vainajan nimellä vielä kuukausia kuoleman jälkeen. Jos vainajan asunto on tyhjillään, kannattaa järjestää postin edelleenlähetys jollekin lähiomaiselle. Kuolinpesän hoitaja voi kuitata kirjatut lähetykset vainajan virkatodistuksen ja kuolinpesän osakkaiden antaman valtuutuksen nojalla.

Erilaisten henki-, omaisuus- ja säästövakuutusten lisäksi on olemassa monenlaisia erillisiä vakuutuksia esim. matkapuhelinta, tietokoneita, televisioita yms. varten. Jotkut vakuutukset eivät enää ole tarpeellisia tai ajankohtaisia, toiset on ehkä syytä siirtää uuden vakuutuksenottajan nimiin.

On myös tärkeää huolehtia mahdollisten vakuutuskorvausten hakemisesta:

  • henkivakuutus
  • ryhmähenkivakuutus
  • tapaturmavakuutus
  • sairauskuluvakuutus
  • eläkevakuutus
  • säästövakuutus
  • kotivakuutus
  • matkavakuutus

Jotta kuolinpesä ja omaiset välttyisivät tarpeettomilta maksuilta, on tärkeää irtisanoa erilaiset tilaukset ja sopimukset. Voi myös olla tarkoituksenmukaista siirtää sopimus tai tilaus jonkun omaisen nimiin.

Seuraavista sopimuksista tulisi ottaa selvää

  • vuokrasopimus
  • autotalli/autopaikka
  • vesi/jätevesi
  • puhelimet, internet
  • pankin maksupalvelu
  • sanoma- ja aikakauslehtitilaukset
  • ateriapalvelu

Me Tampereen Seudun Hautauspalveluissa autamme hautaustoimistomme asiakkaita kaikin tavoin hautajaisiin liittyvissä järjestelyissä. Voit huoletta jättää kaikki käytännön asiat hoidettavaksemme.

Kotimainen arkku- ja uurnavalmistaja SHT-Tukku ylläpitää Hyvät hautajaiset -sivustoa, josta löytyy myös runsaasti tietoa ja vinkkejä hautajaisjärjestelyjen avuksi: https://hyvathautajaiset.fi